Vietimme eilen kesäisen päivän ystävämme Pasin uudella mökillä Pääjärvellä Lammilla.
Ilma oli hieman tuulinen, mutta riittävän lämmin. Lilja soitti serenadin pelastusliivipillillä (taisi olla jotain Sibeliusta). Mökillä oli sudenpentujen käsikirja, jonka ohjeiden mukaan teimme Sofialle jousipyssyn ja pari nuolta (se oikeasti toimi ja nuoli lensi ainakin 10 metriä). Teimme myös aboriginaalisoittimen, mutta siitä ei lähtenyt ääntä.
Muita kesäloman aktiviteettejä typyjen kanssa:
- Serena ja Flamingon vesipuisto ainakin kolmesti jo
- Mummon kanssa käytiin Somerolla Mamman ja Papan luona
- Puuhamaa on hauska paikka...
- Kotieläinpuisto Rehndahl ja maisema-ajelua Porkkalassa
- Ainolassa Sibeliuksen kotona Mamman ja Papan kanssa
- Mansi- ja mustikoita poimimassa
- Risto Räppääjää katsomassa Krapin kesäteatterissa Tuusulassa
Toki myös paikallisiin uimarantoihin on monesti tutustuttu.
3 kommenttia:
Kuulostaa mukavalta kesältä. Pian alkaakin taas koulutyö (ja päivähoito), uskon että teidänkin lapsilla on kesästä ihanat muistot ja niillä jaksaa pitkälle kohti talvea. (toi mansikkasanan taivutus on hauska...)
Kyllä marakateilla, "typyillä" on ollut tapahtumarikas kesäloma.Toisella vielä loma jatkuu mutta toinen typy joutuu jo kohta lähtemään "töihin" eli kaneleihin.
mamba laulaa "vielä on kesää jäljellä,vielä tulee kauniitapäiviä",mutta aikaa aikaa kutakin,hauska on tyttöjen varmaan jo mennä opin-ahjoihinsakin ja tavata koulukavereita. a.ä.a.m (mutta se kaasulandia?)
Lähetä kommentti