tiistaina, heinäkuuta 20, 2010

Kreeta

Tässä pieni kuvavalikoima Kreetan lomalta. Olimme Hanian lähellä olevan Platanias-kylän itäpuolella 2 km:n päässä Caldera Beach Blue Village -lomakylässä.

Lensimme kohteeseen sunnuntai-iltana. Perillä olimme noin klo 11. 

Ensimmäisenä varsinaisena lomapäivänä ensimmäinen hankinta oli tietysti uimalelut. Kuvassa Kaisa Kilpikonna ja Lilja.
Ikävä kyllä Kaisa koko kohtalonsa liian läheisessä kontaktissa hotellihuoneemme läheisen ruusupuskan kanssa.

Pääosin aikaa vietettiin altaalla. Aina välillä piti tietenkin tankata vetta tai limonaadia.
Lilja löysi matkan aikana sekä Coca-Colan että Fantan.

Toinen hankittu uintilelu oli Keijo Krokodiili. Keijo kesti kotiin asti ehjänä.
Kummalla on hurjempi hammarivistö, Keijolla vai Liljalla?

Huoneemme terassilta sai hyvä yleiskuvan alueesta. Siinä on typyt kuin kukka kämmenellä.

Myös Plataniaksen kylässä käytiin. Ihan viityisä kyläpahanen. Vieri vieressä pikku putiikkeja ja ravintoloita.

Voitelu oli tärkeää siinä porotuksessa.

Lähistöllä oli myös vesipuisto, jossa oli mukava Lazy river (suom. laiska joki).

Meri oli kuitenkin paras vesistö. Aaltojen koko vaihteli siten, että rantavahdin tornissa oli joko vihreä (turvallista uida), keltainen (ui omalla vastuulla) tai punainen lippu (uiminen vaarallista/kielletty). Vain yhtenä päivänä oli punainen, kun oli niin kovat aallot.

Sofia taisi olla enemmän aikaa veden alla kuin päällä.

Rannalla pari afrikankreikkalaista naista laittoivat korvausta vastaan ihmisten hiuksia. Sofia puoli päätä maksoi 20 €.

Todella kiva uinnintäyteinen matka oli liian nopeasti takana. Paluumatka oli keskellä yötä.
Miten niin lentokoneessa on muka ahdasta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiitos! matkareissu kuvauksesta,oli täällä jo odoteltukin,"mutta,vielä ooon kesää jäljellä"(mamba) entä tipsun kuulumiset? a.ä.a.m

heikki kirjoitti...

Kattava kertomus matkasta lähdöstä paluuseen.

Iso O kirjoitti...

Hihii, kertomus kuin meidän lomasta...samanlaiset lomahiuksetkin! Me olimme Agia Marinassa, ihan Plataniaksen vieressä.