Loma aloitettiin lauantaina moottorimarssilla Tuusulasta Kauhavalle (entinen Ylihärmä). Mummon lämpimässä huomassa seurattiin Putousta härmän murteella. Sunnuntaina käytiin katsomassa Outin hulvaton esiintyminen Gunillana Härmän Kamariteatterin esityksessä "Omenoita, sano Puskavuori". Illalla käytiin vielä lillumassa Kuntsarin kylpylässä.
Maanantaina ajeltiin Pertteliin Tonin serkun Elinan vieraaksi. Pääsimme testaamaan loistavaa saunaosastoa. Ilta jatkui karaokehoilailun parissa.
Tiistaina jätettiin typyt mamman ja papan hoiviin Somerolle. Me vanhemmat ajoimme Helsinkiin ja käytiin oikein Tennispalatsissa elokuvissa. Oli aika hyvä filkka tuo 21 tapaa pilata avioliitto. Pari kivaa vinkkiä saatiin meidän perhe-elämään.
Keskiviikkona me vanhemmat kävimme hiihtämässä 5,4 km lenkin Hyrylän Urheilukeskuksessa. Ainakaan vielä tätä kirjoittaessani ei ole vaimo antanut rankkaa lenkkiä anteeksi.
Typyt kävivät isovanhempien kanssa Forssassa vaateostoksilla.
Torstaina typyt palautettiin rentoutuneina Tuusulaan.
Perjantaina vietettiin urheilullinen päivä Pasin vieraana Lammilla.
Lauantaina saimme vielä vieraiksi Kallen ja Aaron sekä Oskarin ja Valtterin vanhempineen.
Sunnuntai menikin toipuessa ja Millan Etelä-Afrikan matkan tarinoita kuunnellessa. Mitä nyt Lilja ja isi kävivät pari kierrosta hiihtämässä Urheilukeskuksessa.
2 kommenttia:
olipas viikossa menoa ja meininkiä,ihan lukijaa hengästytää! kiva oli tavata. a.ä.a.m
On ollut onnistunut talviloma.Lomalla n ollut matkustamista, vierailuja, hiihtoa ja moottorikelkka ajelua ym.
Lähetä kommentti