lauantaina, toukokuuta 10, 2014

Pappan kaitafilmit

Internet ja sen palvelut kehittyvät. Samalla myös minun taitoni kehittyvät.

Nyt yhteinen kehityksemme oli siinä pisteessä, että pystyin toteuttamaan tämän ajatuksen, mitä olen jo vuosia miettinyt. Kimmokkeena toimi papan serkun Reijo Hinkan loistava ja pyytetön sukukuvakirjan tekeminen. Siitä juolahti mieleeni, että itsekin voisin kantaa jonkin pienen korteni kekoon Hinkan hienon suvun iloksi.

Vuonna 2000 teetätin papan vanhoita kaitafilmeistä DVD-kopion jossain valokuvausliikkeessä. Kopion siitä lähisukulaisilleni joululahjaksi VHS-kasetteja.

Olin nähnyt näiden filmien sisällön joskus todella nuorena lapsena, kun pappa oli saanut jostain lainaksi projektorin.

Olkaa hyvä, tässä on Pappan kaitafilmit youtubessa.


Tässä uudemmat otokset.


Enempää ei ole. Tässä ovat kaikki.

Seuraavaksi suunnitelmissani on katsoa nämä rauhassa Pappan kanssa läpi ja litteroida kaikki ihmiset ja paikat, joita filmissä esiintyy. Ehkä jopa kommenttiraidan voisi lisätä. Toivottavasti seuraavaan edistysaskeleeseen ei mene taas 14 vuotta.


Ei kommentteja: